Kuukausitapaamiset

Syyskauden ensimmäisessä kuukausitapaamisessä 29.9. Nuijantalolla meitä oli yli 30 senioria. Saimme vieraaksemme Pälkäneen yhteisötalo -hankkeen vetäjän Seppo Kääriäisen. Alunperin senioritalona tunnettu hanke on edennyt ja kaava on hyväksymisvaiheessa. 12 asunnon 3-kerroksinen talohanke Onkkaalassa kirvoitti hyvää keskustelua ja kiinnostusta. Kuten aina nautimme ensin maittavan keittolounaan ja jälkiruuaksi suussa sulavaa omenapiirakkaa. 

Maaliskuun kuukausitapaamisessa Nuijantalolla saimme vieraan, Marja Rekolan, Valkeakosken senioreista. Hän kävi kertomassa, mitä hyvää hänen elämässään tapahtui, kun hän lisäsi liikuntaa ja vähensi ruokalautasen annoskokoa. Kiitos Marjalle meitä kaikkia kannustavasta puheenvuorosta.

Helmikuussa pääsimme taas pitkästä aikaa yhteisen keittolounaan äärelle.